Artesaani on taitava rakentaja ja muotoilija. Hän osaa rakentaa eri materiaaleista kalusteita, ympäristörakenteita ja pienesineitä. Laaja ammattiosaaminen syntyy kuitenkin siitä, että hän osaa rakentaa myös viheralueita maanrakentamisen pohjatoista valmiiseen pintaan. Valmis ympäristö muodostuu erilaisista tasopinnoista, muureista, portaista ja kalusteista.
Artesaanirakentajan on siis tunnettava myös erilaisia ympäristörakentamisen materiaaleja. Puu, metalli, betoni ja luonnonkivi ovat materiaaleja, joita yhdistämällä ja liittämällä saadaan monipuolista ympäristöä.
Monipuolinen artesaanirakentaja osaa tietenkin työstää, muotoilla ja liittää teknisesti oikein toisiinsa näitä materiaaleja.
Rakennettu ympäristö viimeistellään kasveilla, viheralueilla ja ympäristöön sijoitetulla taiteella. Materiaalien, muotojen ja tarkoituksellisen tominnan kauneus ovat sitä ympäristöestetiikkaa, jolla tehdään se viimeinen silaus.
Laadukas ympäristö vaatii myös laadukasta toteutusta. Tarvitaan ammattitaitoisia, monipuolisia ja laajan näkemyksen omaavia rakentajia.
Rakennettu ympäristö on monien materiaalien, kasvien ja luonnon kokonaisuus.
Kivi ja metalli kohtaavat toisensa.



